VIERUMÄEN  METSÄSTYSSEURA RY:N 50-VUOTIS HISTORIIKKI

15.8.2009  RISTO LAURILA

Hyvä juhlayleisö!Sain tämän tehtävän  hiukan yllättäen, koska historiikin laatijaksi lupautunut,  ansiokkaasti seurassamme toiminut ja pitkäaikainen seuramme  sihteeri, Seppo Taavila joutui terveydellisistä syistä luopumaan  tehtävästä. Sain häneltä suostumuksen käyttää hänen seuramme  40-vuotis juhliin tekemäänsä historiikkia tarvittavassa määrin  tietolähteenäni. Annan lämpimät kiitokseni siitä  Sepolle.

Vuosituhansien ajan on  suomalaisille ollut luonnolla suuri merkitys. Metsät ja vesistöt  ovat tarjonneet entisaikoina elannon valtaosalle väestöstä ennen  kuin maanviljely kaskeamisen kautta alkoi antaa suurusta pöytään.  Varmaan myös tänne nykyisen Itä-Hämeen alueelle esi-isämme ovat  löytäneet vesistöreittejä hyväksikäyttäen tai niiden  rantamilla samoillen. Vähitellen vuosisatojen aikana eränkäynnin  merkitys elannon antajana on hiipunut mutta erittäin tärkeänä  lisäsärpimen antajana sillä on sijansa ollut aivan viime  vuosikymmenille ja kalastuksen osalta osittain vielä nykyisinkin ja  osalle jopa ammatiksi asti. ;Eränkäynnin tärkeyden voi  aistia myös täällä Härkälän kylässä ja lähialueilla  sijaitsevista paikannimistä niistä muutaman mainitakseni kuten  Kettukallio, Sikainmäki, Kurensuo, Kaurianlampi, Kokkokallio,  Ansavaara, Hanlampi ja Ahvenlampi. Kaiketi on myös tieto  entisaikoina kulkeutunut huonommistakin pyyntipaikoista, joista  Kalatonlampi lienee oiva esimerkki.

Metsästys on ollut myös  täällä Härkälän kylässä tärkeä harrastus ja tapa viettää  vapaa-aikaa raikkaassa ulkoilmassa. Aiemmin, ennen metsästysseuran  perustamista kylälle, olivat Härkälän maat vuokrattuina suurelta  osin lahtelaiselle metsästysseura Kaikulle. Kyllähän tuolla kylän  metsämailla kylänmiehetkin saivat käydä, mutta jotenkin se oli  kait kyräilyä puolin ja toisin. Tästä johtuen lienee useammankin  isännän ja muiden kylän eränkävijöiden mielessä jo pitemmän  aikaa itänyt ajatus oman seuran perustamisesta paikkakunnalle.  Oinassillan miehillähän jo tällainen epävirallisesti olikin, he  näet kutsuivat metsästysporukkaansa hymyssä suin nimellä:  metsästysseura Turha Yritys. Ilmeisesti suuri määrä  metsästysvuokrasopimuksia kylän metsästysmaista oli päättymässä  50-luvun loppuvuosina Kaijun kanssa ja tähän tilanteeseen kylän  erähenkiset päättivät iskeä.

Ensimmäisen kerran he  kokoontuivat seuran perustamisen merkeissä Vierumäen Aavehalliin  syksyllä 1958. Kokoukseen osallistui metsästäjiä myös  Myllykylästä. Heidän ajatuksenaan oli, että perustettaisiin  yhteinen seura, joka kattaisi sekä Myllykylän että Härkälän  metsästysmaat. Ajatus ei saanut kuitenkaan kannatusta paikallisilta  metsästäjiltä. Kokouspaikka tyhjenikin ilman päätöksiä ja vain  muistikuvien varassa siitä kerrotaan, sillä dokumentteja ei  kyseisestä kokoontumisesta tainnut kukaan muistaa laatia.

 

Seuraavan kerran kylän  erämiehet kokoontuivat Vierumäen kansakoululle myöhemmin samana  vuonna. Tilaisuudessa sovittiin, että perustetaan metsästysseura  joka toimii Vierumäen alueella, vaikka Härkälän kylää  virallisesti oltiinkin. Tätä kokousta voitaneen pitää  varsinaisena liikkeellelähtönä seuramme perustamiseksi. Kokoukseen  osallistui 14 henkilöä, jotka myös alustavasti ilmoittautuivat  seuran jäseniksi. Keitä nämä henkilöt olivat, on osittain  epäselvää dokumentoinnin puutteellisuuden vuoksi, sillä  jälkeenpäin on mukana olijoiksi ilmoittautunut enemmänkin  porukkaa. Lisäksi kokouksessa sovittiin, että seuran jäseniksi  tullaan hyväksymään kaikki paikkakunnalla asuvat, sekä  paikkakunnalla syntyneet, mutta nyt muualla asuvat maanomistajat ja  metsästäjät, jotka täyttävät jäsenille säännöissä  asetettavat vaatimukset ja velvoitteet. Kokouksessa lienee myös  valittu henkilöt asioiden eteenpäin viemiseksi, vaikka  dokumenteista ei sitä löydykään.

Joka tapauksessa  ensimmäinen varsinainen vuosikokous kutsuttiin koolle 4 päivänä  helmikuuta 1959. Vuosikokouksessa valittiin uusia jäseniä ja  ensimmäinen johtokunta, johon kuuluivat puheenjohtajana herastuomari  Aleksi Leikonen, muina varsinaisina jäseninä kirvesmies Matti  Vuorinen ja maanviljelijä Matti Tenhola. Varajäseninä toimivat  maanviljelijä Esko Hoskola ja liikeapulainen Heikki Taavila. Lisäksi  valittiin muut toiminnan edellyttämät henkilöt. Kokouksessa  päätettiin myös jäsen- ja liittymismaksujen suuruudet, sekä  niiden määräytymisperusteet. Samoin päätettiin vuokrattavien  metsästysmaiden hehtaarimaksu ja johtokunnalle annettiin tehtäväksi  metsästysalueiden vuokraus, tavoitteena niin suuri alue, että  hirvenmetsästys olisi mahdollista.

Johtokunnan tehtäväksi  jäi myös seuran saattaminen viralliseksi rekisteröidyksi  yhdistykseksi. Tämä tapahtuikin sitten 20 päivänä kesäkuuta  1959, tuolloin opettaja Kari Veli Räsänen, maanviljelijä Raino  Einar Ahola ja maanviljelijä Seppo Sakari Raita allekirjoittivat  Vierumäen Metsästysseura nimisen yhdistyksen perustamisasiakirjan.  Nimi tuntui luontevalta valinnalta, koska Härkälässä oli jo  kymmenien vuosien ajan toiminut mm. Vierumäen Maamiesseura ry ja  silloiselta nimeltään V- ja U-seura Vierumäen Jytinä ry.

 

Allekirjoituksen jälkeen  seura ilmoitettiinkin säädetyssä järjestyksessä merkittäväksi  yhdistysrekisteriin. Sisäasiainministeriötä tosin jouduttiin  seuran taholta hieman hoputtamaan, koska se oli viivytellyt jo  kokonaisen kuukauden päätöksen antamisessaan sääntöjen toisen  ja kolmannen pykälän osalta. Nämä pykälät käsittelivät  ampumaurheilua, aseiden oikeaa käyttöä ja ammunnan harjoittelua ja  vaativat kyseisen ministeriön vahvistamisen tullakseen  hyväksytyiksi. Nuo kovasti odotetut päätökset kuitenkin tulivat,  1. joulukuuta ministeri allekirjoitti vaaditun asiakirjan, 14.  joulukuuta posti oli vienyt asiapaperit oikeusministeriöön ja jo 17  päivänä samassa kuussa yhdistys merkittiin rekisteriin. Näin  ollen seura saattoi aloittaa toimintansa rekisteröitynä  yhdistyksenä vuoden 1960 alusta.

 

Seura aloittikin  toimintansa ripeästi kaikkien 17 jäsenen voimin. Ampumarata-alue  raivattiin Onkijärven maastoon. Metsästysmaita vuokrattiin  uutterasti ja ensimmäisen varsinaisen metsästyskauden alkuun  mennessä oli jo hieman yli 3000 hehtaaria vuokrattuna, mikä  mahdollisti hirvenkaatoluvan hakemisen. Riistapolkukilpailuihin,  koiranäyttelyihin ja ajokokeisiin osallistuminen oli aktiivista  jäsenten keskuudessa. Seuran jäsenet toimivat myös oppaina  Salpausselän Kennelpiirin järjestämissä linnunhaukkukokeissa.  Suorittipa muutama jäsen myös palkintotuomarikurssin kyseisiin  koetilaisuuksiin. Viime vuosikymmeninä seuran jäsenet ovat olleet  apuna seuran alueella järjestettävissä hirvenhaukku- ja  jäljestämiskokeissa. Lisäksi aktiiviset koiraharrastajat ovat  osallistuneet koirineen myös näyttelyihin, jälki- ja  luolakoirakokeisiin.

 

Vaikka kesäkokouksessa  1960 hyväksyttiin 11 uutta jäsentä ja näin liittymis- ja  jäsenmaksut kartuttivat seuran rahavaroja, niin eiväthän nuo varat  mitenkään ruhtinaalliset olleet. Varoja kartuttamaan valittiin  huvitoimikunta, joka sitten panikin tuulemaan. Se järjestikin  rivakalla aikataululla ohjelmallisen iltamatilaisuuden,  Kevätpamauksen. Komeasti alkumarssilla alkanut tilaisuus jatkui  juhlapuheen, laulujen ja elokuvaesityksen kautta näytelmään,  Seitsemän veljestä, jonka esittivät seuran jäsenet  sonnustautuneina komeasti pellavaisiin asusteisiin. Yleisömenestys  toi tullessaan mukavasti varoja seuran kassaan.

 

Alkuinnostuksen jälkeen  toiminta tuolla saralla kuitenkin hiipui ja kuihtui osittain pois.  Tuosta mainiosta veljessarjasta on Rantasen Esko ikuistanut kameralla  hienoja kuvia, joissa veljekset torrakat ojossa ovat isolla kivellä  ilmeisen aran oloisesti pälyillen. Seitsemän Veljeksen kiveksi sitä  kutsuttiin porukoiden kesken. Niin, kutsuttiin, sillä Tervalammin  pohjoispuolella sijainnut kivenjärkäle joutui tientekijöiden  jyräämäksi viime vuosikymmenellä. Eskon diakuvaesityksistä  olemme saaneet monet kerrat nauttia peijaisissa, pikkujoulujuhlissa  ja monissa muissa tilaisuuksissa vuosikymmenten ajan. Esityksissään  hän kuvaa meidän metsästäjien touhuja, luonnon mitä erilaisimpia  kohteita, joita ei äkkiseltään ohi kulkiessa huomaakaan ja myös  kylän kehitys ja muuttuminen viimeisen puolen vuosisadan ajalta on  tullut Eskon kameran linssin läpi meille nähtäville. Lukuisat on  myös ne kerrat, kuten täällä tänään, on hanuri Eskon  hyppysissä tuonut tahtia ja särmää yhteisiin lauluhetkiin.   Sellaiset lauluniekat kuin Taavilan Jaakko, Rasipellon Olavi,  Taavilan Seppo, Huvisen Pentti ja Raidan Vesa kyllä pysyivät  nuotilla ja tahdissa, mutta meille vitosen laulajille säestys toi  kummasti itsevarmuutta.

 

Mennäänpä välillä  itse metsästykseen. Pienriistakannat olivat seuran perustamisen  aikoihin ja 60-luvun alussa varsin hyviä. Rajoitukseksi katsottiin  riittävän, että jäsen saattoi ampua vain yhden riistaeläimen  päivässä. Jäsenmäärän myöhemmin lisääntyessä, otettiin  käyttöön kiintiöitä, jotka sitten ovatkin seuranneet mukana  erisuuruisina aina vuosittain. Pieniä rauhoitusalueita on  metsästysalueellamme myös ollut ja metso on ollut rauhoitettuna jo  vuodesta 1964 lähtien joka vuosi. Tähän poikkeuksen teki vain  Aholan Rainolle erikseen yhteisellä päätöksellä myönnetty yhden  homenokan metsästyslupa alkuaikoina, taisi tuo lupa kuitenkin  useasti jäädä käyttämättä. Välillä on metsämiesten  keskuudessa ollut puhetta, että pitäisikö tuo ehkä reilun puolen  tusinan kukkometsokanta metsästäen uudistaa. Näin reviireille  tulisi tilaa uusille yksilöille uuden kannan luomiseen. Ehkä olisi  pohdinnan arvoinen asia isommallekin porukalle.

 

Myös teeri- ja pyykannat  ovat taantuneet 60-luvun lopulta lähtien. Kannan vaihtelut ovat  melko suuria, vaikka meidän metsästäjien taholta niiden verotus on  ollut vain muutaman yksilön luokkaa vuosittain. Edes 80-luvulla  Laviassuolla järjestetty suurta huomiota saanut teerien  talviruokinta ei sanottavasti tuottanut pitempiaikaista tulosta,  vaikka välillä siellä kävikin kymmenittäin lintuja. Ilmeisesti  myös luonnon omat saalistajat huomasivat tilaisuutensa tulleen.  Kyyhkystä alueillamme on vaihtelevan vahva kanta.

 

Omalta osaltaan  kanalintukantoihin on todennäköisesti vaikuttanut metsien käytön  muutokset, avohakkuut, soiden ojitus ja turpeen nosto. Myös  maatalouden koneellistuminen ja peltojen salaojitus ovat olleet  riistan kannalta katsottuna ehkä vähemmän toivottuja muutoksia.  Peltopyyn kohtalo lienee juuri tuo ojanvarsien antaman suojan  väheneminen ja latojen alle karisseen syötävän hiipumien.  Muutokset metsien ja peltojen käytössä ovat aikanaan olleet  ilmeisen välttämättömiä ja luoneet osaltaan vaurautta myös  tänne kotiseudullemme. Vaurastuminen on osaltaan tuonut yhä  lisääntyvissä määrin vapaa-aikaa, mitä nyt voimme esimerkiksi  tänään täällä Suomen Urheiluopistolla viettää näissä  metsästysseurojen yhteisissä 50-vuotis juhlissa. Meidän  metsästäjien on muistettava, että metsästys on meille vain  erittäin mieluisa harrastus, kuten jo alussa mainitsin, ja meidän  on sopeuduttava koko ajan muuttuviin ajan vaatimuksiin ja muutoksiin.  Hyvin olemme nähdäkseni muiden harrastajaryhmien ja erilaisten  yritystoimintojen kanssa toimeen tulleetkin.

 

Vaikka meillä on ollut  riistan talviruokintaa ja riistapeltoja seuramme puitteissa jo  vuosikymmenten ajan, on sanottava, ettei totuus unohtuisi, arvoisat  maanomistajat, kyllä teidän hoitamiltanne metsämailta ja  viljellyiltä pelloilta saamastaan ravinnosta riista elää.

 

Miten sitten on muun  pienriistan laita? Jäniskannat ovat lähes poikkeuksetta olleet  melko runsaat ja niitä on metsästettykin melko runsaasti  jatkuvasti. Oravia vielä 60-luvulla nahkottiin suuret määrät.  Pienpetoja on aina ollut metsästettävissä, ja kapi on osaltaan  supistanut kettukantaa jos se on liian suureksi kasvanut. Näätä on  harvakseltaan myös erämiehen reppuun sujautettu. Minkistä ei  sanottavasti kylän karuhkojen järvien ja lampareiden vuoksi harmia  ole ollut. Supi, mistä ensihavainto minulle tuli joskus 60-luvun  puolivälissä, kun se oli jäänyt rautoihin. En sitä silloin edes  tunnistanut ja päästin sen raudoista menemään. Maantie koitui  kyseisen yksilön kohtaloksi jo heti seuraavana yönä, näin  havainnoin kun jälkiä kävin seuraavana päivänä seuraamassa.  Supi, vaikka niitä on erittäin runsaasti pyydettykin kyttäämällä  ja luolakoirien avulla, näyttää pitävän pienpetoherruutta täällä  meidän metsästysmailla. Supien vahva kanta kaiketi on se suurin syy  tuon kanalintukannan vähäisyyteen.

 

Hirvieläimistä tärkein  metsästyksen kohde on ollut tietenkin hirvi. Ensimmäiset luvat  seura sai jo heti vuonna 1961 kahdelle hirvelle. Hirvikanta ei  tuolloin ollut mitenkään runsas, mutta kaatuihan tuo hirvi Tenholan  Matin toimesta tuolla syrjälänkankaala Häsäsen maalla, melko  lähellä nykyistä riistasillan aluetta. Outoa oli alkuunsa hirven  ampuminen ja kun se ei näköpiiriin kaatunutkaan, oli ampuja  kuulemma aika totista poikaa jälkiä tarkkaillessaan kun eräveljet  saapuivat paikalle. Hirvi kuitenkin parinsadan metrin päästä  löytyi, jo nousi Matilta pää painuksista ja loihe toisille  lausumaan, että, se on pojat Matti joka hirviä kaataa.  Tapahtuneesta kaadosta ja sen tuomasta riemusta porukalle on saatu  kuulla useasti vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Hirvikannat siitä  sitten pikkuhiljaa alkoivat runsastua vuosien ja vuosikymmenten  saatossa.

 

Samalla kaatolupamäärät  sitten alkoivat kasvaa ja enimmillään tämänkin seuran hirviseurue  saattoi kaataa pitkälti yli kolmekymmentä yksilöä. Oli tuossa  seurueessakin silloin likemmäs neljäkymmentä metsästäjää.  Hirvilupien myöntäjät ja metsästäjät ovat taiteilleet sopivan  kokoisen saalismäärän määrittelyssä milloin milläkin tavalla.  Täysin ei siinä ole kuitenkaan onnistuttu ja tuskin tullaan  onnistumaan tulevaisuudessakaan. Tällä hetkellä taas hirvikannat  meidän juhlivien seurojen alueilla ovat melko niukat. Pitää meidän  muistaman, että luonto sääntelee osaltaan riistakantoja kysymättä  meiltä meidän tilastoja.

 

Kuluneiden vuosikymmenten  aikana on seuran alueelta kaadettu reilut 650 yksilöä. Lähes  kaikki seurueen jäsenet ovat onnistuneet hirven halutessaan  kaatamaan, toiset jopa kymmenittäin. Turvallisuutta tuohon järeillä  aseilla tapahtuvaan metsästykseen ovat tuoneet säännösten  määräämät asusteet, lähes jokaiselle passipaikalle sijoitettu  ampumalava ja jahtipäällikön alinomaa kertaamat turvallisuus- ja  muut jahtiin liittyvät määräykset.

 

Alkuaikoina hirvet  käsiteltiin milloin missäkin, ensin kun kierros kylällä oli  saaliin kanssa kierretty. Hoskolassa, meillä Ansavaarassa ja monissa  muissa paikoissa nuo tilaisuudet venähtivät usein pitkälle yöhön  ja seuraavaan päiväänkin pitkälle. Samoin oli asianlaita myös  Rantasen Einon halkolaanilla. Vaikka pilvet olivat kattona ja  koivurivistöt seinäminä, niin siellä se porukka viihtyi monen  monet vuodet nylkyurakan jälkeen katsellen nuotion loistetta ja  kipunoiden kohoamista yön pimeyteen. Tässä vaiheessa oli jo lupa  kaivaa repusta ne säilyvimmät eväät. Juttu porukan kesken luisti  ja tunteikas laulujen tulkinta kruunasi jahtipäivän usein aamun  koittoon asti. Ei ollut kiirettä minnekään. nylkyvaja valmistuivat seuran silloiselta Heinolan Maalaiskunnalta  vuokratulle alueelle 80-luvun alussa, siirtyi hirvien käsittely ja  jahdin jälkipuinti luonnollisesti myös sinne ja osittain  sisätiloihin.

 

Valkohäntäpeuran  metsästys alkoi alueellamme vuonna 1980. Silloin seuralle myönnetyt  luvat taisivat olla jopa ensimmäiset Etelä-Savon riistanhoitopiirin  alueella. Siitä lähtien on lupia nykyisin valkohäntäkauriiksi  kutsutun eläimen metsästykseen ollut vuosittain. Yksilöinä niitä  lienee kaadetun kaikkiaan reilut parikymmentä kappaletta, viime  aikoina lähinnä kojuista kytäten.

 

Muistuupa mieleeni juttu  eräästä eräretkestä, jolloin ajoketju kulki Palpasten  kannakselta kohti Saukonkiven tietä. Hirviä ei passiin tullut,  mutta yksinäinen peura kuitenkin. Meillä taisi olla enää peuran  vasalle lupa jäljellä. Tuo peura tuli sitten Kanervan Teuvon  passiin ja hyvinhän Teuvo siihen osasi. Kun sitten udeltiin  kaatajalta, että mitenkäs tuon onnistuit tunnistamaan vasaksi,  pomppien etenevä peuran vasa kun ei liene kaikkein helpoimpia  tunnistettavia? Teuvo siihen vain ykskantaan totesi, että katsoin  aamulla majan seinällä riippuvaa vasan taljaa ja tuossa näytti  olleen samankokoinen, niin vasahan sen täytyy olla ja täräytin  nurin. Siinä oli ainakin itsevarmuus herralla kohdallaan, täytyy  todeta. Herra Kanervaksi hänet nimittäin nimesi paikallinen  sanomalehtimies jo raportoidessaan seuran ensimmäistä hirvenkaatoa  Itä-Hämeen palstoilla. Harjoittivatpa miehet uittoakin metsästyksen  lomassa 60-luvulla. Kerran näet tuo uljas metsän elävä valitsi  matkansa pääksi Iso-Palpasen kallioluodon. Ja hinatenhan se oli  sieltä mantereelle tuotava.                                                                                                                                                                                        Muistan myös tapauksen kun itsekin olin jo seurueessa mukana. Komea  uros kaatui jonnekin Aittolampien seutuville. Porukka oli silloin  vielä melko pieni, puolentoista tusinaa ehkä. Mikä neuvoksi?  Päätettiin hakea reki. Meillä oli voimissaan vielä isän  rahtiajon ajoilta rautainen etureki, mikä sitten hilattiin miehissä  Matinsuon laidasta kaadolle ja keikautettiin saalis rekeen. Siinä  sitä sitten ähistiin ja pinnisteltiin poikki notkojen ja mäen  harjanteiden, mutta kyllä sieltä metsästä pois selvittiin. Oli se  urakka kerrakseen. Nykyporukka siihen tarvitsisi moottorivoimaa,  vaikka meitä paljon isompi porukka onkin. Tiheä metsätieverkosto  on myös tuonut tietenkin suuren helpotuksen saaliin kuljettamiseen  käsittelypaikalle.

 

Metsäkauris on myös  viime vuosina levittäytynyt seuramme alueelle ja muutama niitä  lienee jo kaadettu. Aika näyttää, onko sen runsastuminen tulevina  vuosina tuomassa lisää mahdollisuuksia metsästyksen  monipuolistumiselle. Suurpedoista ei vielä onneksi ole ollut  ainakaan kovin paljoa haitaksi seuramme alueella. Joka tapauksessa  niitä kylällä on vieraillut. Itsekin olisin ilveksen, karhun ja  suden voinut ikkunasta nähdä, jos aamupuurolta olisin malttanut  useammin ulos katsoa. Myös saukko on keväthangelle jättänyt  vanansa nähtäville.

 

Kilpailutoiminta on ollut  mukana toiminnassamme jo alusta pitäen. Oli siis  riistapolkuammuntoja, savikiekko-, pienoishirvi- ja  isohirvikuvioammuntaa. Alkuvuosina olivat myös kiekkokisat  Etelä-Heinolan Metsästäjien ja Vierumäen Metsästysseuran  välillä. Kisoja pidettiin alkujaan jo aiemmin mainitussa Onkijärven  maastossa, myöhemmin sitten eri puolilla kylää. Taisihan tuo pauke  loppukesästä kuulua kylälle meidän suunnasta parinkymmenen vuoden  ajan kyseisten kilpailujen merkeissä. Kymmenkunta vuotta on nuo  seuran jäsenten väliset kisailtu Heinolan ampumaradalla oikein  rataolosuhteissa. Aikanaan kylän puulaakihiihtoviesteissä meidän  metsästäjien joukkue komeili myös tulosluetteloissa.

 

Riistahoitoyhdistyksen ja  hirvitalousalueen kisoihin ovat seuran jäsenet osallistuneet, tosin  se olisi voinut olla runsaampaakin. Lisäksi jäsenistä  tarkkasilmäisimmät harrastavat myös kisoissa käyntiä ja  harjoitusta muiden, varsinaisten ampumaseurojen riveissä.  Pilkkikisat tietenkin ovat kuuluneet ohjelmistoon lähes toiminnan  ensivuosista lähtien. Reilut kolmekymmentä vuotta on jo kisailtu  pilkkimisen taidossa Etelä-Heinolan Metsästäjien, Heinolan  Metsästysyhdistyksen ja Vierumäen Metsästysseuran kesken. Useasti  voitto on lipsahtanut järjestysvuorossa olevalle seuralle. Muutamana  viime vuonna on kisailtu myös Ruuhijärven Metsäpoikia vastaan.  Heikot jäät on joitakin kertoja siirrättänyt kisat kesällä  pidettäviksi.

 

Mitä sitten tulee itse  seuran hallintoon. Perustamisesta jo kerroinkin alussa. Toiminta oli  alkuvuosikymmenenä tasaista, muotoaan hakevaa, paikan etsimistä  kylän ja seutukunnan toimijoiden joukossa. Jäsenmäärä lisääntyi  lähes vuosittain vakaasti ja harkitusti kokousten päätösten  mukaan. Eri jaostoja on ollut kokeiltavana toiminnan eri aikoina.  Nykyisin seuran yleisten kokousten ja johtokunnan lisäksi seuraamme  pyörittävät hirvi-, kilpailu- ja riistanhoitojaostot. Henkilöt  näihin toimielimiin valitaan liki 80 jäsenen joukosta.

 

Seuran sääntöjä on  muutettu kaikkiaan neljä kertaa. Ensimmäisen kerran niitä  muokattiin vuonna 1973. Toisen kerran 1984, jolloin ne uusittiin  kokonaisuudessaan. Seuraava muutos oli 2002, tuolloin tehtiin  kuntaliitoksesta johtuva uusi kotipaikan määritys ja vuosikokouksen  pidolle annettiin lisäaikaa kuukauden verran eli Helmikuun loppuun.  Viimeisin sääntömuutos tehtiin vuonna 2007. Tuolloin muutettiin  käytännön syistä jäsenmaksun ajankohta heinäkuun loppuun. Näin  sen yhteydessä kerätyt mahdolliset hirvimaksut ja etenkin  hirvenmetsästykseen osallistuvat olisivat tiedossa kesäkokouksessa.  Näistä kokous sitten voisi valita johtajat hirvijahtiin ja he taas  voisivat suunnitella työnjakoa porukalle.

 

Tärkeämpi muutos ehkä  kuitenkin oli kolmen vuoden koejäsenyyden mahdollisuus, toki  kokousten päätöksen se vaatii tietenkin. Noiden vuosien aikana  sitten nykyiset jäsenet voivat tehdä mielessään valintaa, samoin  voi koejäsen katsoa, että onko tämä metsästys minun juttu vai  ei. Liittymismaksua kerätään sitten vasta, jos koejäsen hakee ja  tulee valituksi varsinaiseksi jäseneksi. Näin olemme pyrkineet  luomaan matalaa kynnystä nuorille ja miksei vanhemmillekin  metsästyksen pariin haluaville. Arvoisat maanomistajat, voin  vakuuttaa teille, että teidän erittäin kohtuulliset tai useimmiten  jopa korvauksettomat metsästysoikeuden luovuttamiset meille  metsästäjille ohjautuvat tavallaan suoraan mahdollisimman alhaisiin  jäsen- ja liittymismaksuihin.

 

Metsästysvuokrasopimusten  ajan tasalla pitäminen on johtokunnalle suuri haaste. Tilakaupat,  lohkomiset ja muut luonnolliset omistussuhteissa tapahtuvat muutokset  tuovat uudistustarpeen aina sopimuksiin. Kiitos teille, hyvät  emännät ja isännät luottamuksestanne meitä metsästäjiä ja  seuraa kohtaan. Lähes kaikki, yli 4000 hehtaaria Härkälän  metsistä, pelloista ja järvistä on harrastukseemme käytettävissä.

 

Seuraamme on  vuosikymmenten saatossa luotsannut eteenpäin puheenjohtajina Aleksi  Leikonen, Matti Tenhola, Esko Hoskola, allekirjoittanut Risto  Laurila, Jouko Hakala, Osmo Laurila ja nyt nuijan varressa oleva Tero  Ahola. Vuonna 1989 seuran kokous päätti, että näiden juhlien  kynnyksellä menehtynyt, pitkäaikainen seuran puheenjohtaja Matti  Tenhola kutsutaan seuran kunniapuheenjohtajaksi.

 

Suurimpia hankkeita  seuralle on ollut siis jo aiemmin mainitun majan ja nylkyvajan  rakentaminen. Samanaikaisesti suoritettiin kaivon kaivaminen  miesvoimin, ja sen kuivuttua joitakin vuosia sitten, sen syventäminen  konevoimin yhteisymmärryksessä Vapon kanssa. Erityisesti meidän on  Rantasen Timoa kiittäminen majan ja sen laitteiden ja kaluston  kunnossapitämisestä. Jahtilavoihin on vuosien saatossa käytetty  kyllästettyä puutavaraa useampia satoja metrejä.

 

Talkoilla on myös tehty  kota vuonna 2005. Huvisen Pentti teki Versowoodin lahjoittamista  pylväistä kehikon kotonaan, minkä sitten Niemisen Pentti nouti  tukkiautolla ja nosteli Pärssisen Antin järjestämän murskepatjan  päälle hirrenpätkä kerrallaan. Vanhemmat konkarit tekivät sitten  korkeuksiin ylettyvän kehikon ja me nuoremmat sitten koetimme  pysytellä katolla aluslaudoituksen ja kattohuovan ollessa vuorossa.  Pakkasen Markku hitsaili vielä tulisijan tarpeellisine lisineen ja  huipulle vielä katoksen. Näin oli taas yksi voimainkoitos  suoritettu ja nyt on majalla käytössä komea kota.

 

Seuraava hankinta ja yksi  ehkä tärkeimmistä oli majan ympäriltä ostettavan maa-alueen  hankinta omaksi. Päätös ostosta tehtiin kesäkokouksessa 17.8.2008  yksimielisesti. Tätä tietenkin oli edeltänyt neuvottelut Heinolan  Kaupungin kanssa, joita Tero Ahola ja Paavo Jussila olivat käyneet.  Kauppakirja Heinolan Kaupungin ja Vierumäen Metsästysseura ry:n  kesken solmittiin kevättalvella ja lohkominenkin on enää vain  parin puupaalun verran kesken.

 

Muuna toimintana ja  sanoisinko hienosti, yhteiskuntasuhteiden hoitamisena, voidaan  mainita vuosia sitten tehty tienvarsien vesaus, erilaiset tilaisuudet  koululaisille, vahinkoa aiheuttavien teerien poistaminen Taimi-Tapion  taimiviljelmiltä ja jänis- sekä variskannan harvennus Suomen  Urheiluopiston pyynnöstä alueeltaan. Viimeksi mainitut toimenpiteet  ovat vaatineet erikseen haettavat luvat vahinkoa kärsineiden  toimesta. Seuramme jäsenet ovat sitten hoitaneet käytännön  toimenpiteet.

 

Kymmenet on myös ne  kerrat jolloin seuran jäsenet ovat antaneet virka-apua poliisille  kolarihirvien ja peurojen ja joskus muutoin kuolleiden hirvieläinten  asianmukaisessa hoitamisessa. Rabiessyöttien levitys lähes yli maan  oli metsästäjien varassa vuonna 1989. Seuramme alueelle raivotautia  ja sen leviämistä rajoittavaa syöttiä levitettiin 600 kpl melko  tarkoin määritellyin ohjein ja reitein. Tarkistin oman reittini ja  kaikki syötit olivat kelvanneet etupäässä varmaankin kettujen ja  supien suihin. Näin oli tilanne varmaan muidenkin reittien osalla.  Tsernobylin atomivoimala onnettomuuden jälkeen oli näytteiden  lähettäminen elintarviketurvallisuuden arvioinnin vuoksi myös  seuran yksi tehtävä. Riistan kulku riistasillalla oli myös meillä  tarkkailussa vuonna 2007 viikkojen 19 – 50 välisen ajan. Tämä  oli osa moottoritien ympäristön vaikutusten arviointia koskevaa  tutkimusta.

 

Seuramme jäsenet ovat  myös osallistuneet aktiivisesti Heinolan Seudun  Riistanhoitoyhdistyksen kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin. Samoin on  yhdessä toimittu useiden kylän yhdistysten kanssa aina tarpeen  mukaan. Olimme myös pienellä panoksellamme mukana viime vuonna  valmistuneen, valtatie 140 varrelle monien vuosikymmenten odotuksen  jälkeen valmistuneen kevyenliikenteen väylän avajaisissa. On myös  oltu kuulolla muissa seuran toimintaan ehkä vaikuttavissa  tilaisuuksissa. Tällä hetkellä seura on mukana muiden yhdistysten  ja yritysten joukossa ”Yhteistyössä Vierumäki nousuun”  hankkeessa, missä Vierumäen kyläyhdistyksellä on vetovastuu.

 

Seuramme järjestämistä  juhlatilaisuuksista mainittakoon lähes vuosittain pidetyt peijaat,  pikkujoulut ja 25 ja 40-vuotis juhlat. Omaan arvoonsa ajatuksissamme  nousee varmaankin Tiiran Raijan ja Yrjön maalla joulun alla nuotion  loisteessa pidettävä tilaisuus, jossa juhlallisesti julistetaan  joulurauha metsän eläimille, nautitaan nokipannukahvista ja  toistemme seurasta tai sitten yksinkertaisesti vain metsän  hiljaisuudesta.

 

Hyvät kuulijat. Olen  tässä kertonut teille tapahtumista joista osan olen ammentanut,  kuten alussa mainitsin, 40-vuotis historiikista, osan kuullut  metsästäjäveljien kertomuksista ja suurelta osin niin kuin olen  itse asian kokenut. Toivon, että olen pystynyt luomaan teille kuvaa  siitä, mitä toiminta seurassamme on ollut ja miten hienoja hetkiä  me metsästäjät olemme voineet harrastuksemme parissa kokea, kuten  tämäkin hetki täällä yhteisessä juhlassamme.

 

Arvoisat maanomistajat,  hyvä juhlaväki, toivon meidän tapaavan toisiamme  tulevaisuudessakin eri tilaisuuksissa ja tulevissa  merkkivuosijuhlissa.                                  
 Toivotan hyvää  loppukesää teille kaikille! Kiitos.

 

 

    Ylös>>